Näytetään tekstit, joissa on tunniste auringonlasku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste auringonlasku. Näytä kaikki tekstit

perjantai 12. toukokuuta 2017

Auringonlasku Pasolanvuorella





Kuvat: Minttu Kuitunen ja Jesse Tapanainen
Heippa! Siitä onkin jo kauan, kun tänne oon viimeksi kirjoitellut. Kevät on tulevana ylioppilaana ollut melko täynnä erilaisia hommia, joita tarvitsee vielä hoitaa, mutta viime kuussa ennen pääsiäistä oltiin kaverin kanssa Pasolanvuorella kuvailemassa illalla. Idea oli kaverin, joka halusi mennä kuvaamaan auringonlaskua ja mä lähdin mukaan. Pilvinen sää aiheutti sen, ettei auringonlasku näkynyt niin hyvin kuin selkeällä säällä, mutta ilta oli silti mukava ja Pasolanvuorelta näkee hyvin lähes koko kanavan Lahden puoleisen Vääksyn. Tai no, ei ehkä ihan kokonaan, mutta aika hyvin kuitenkin. Nyt on kuitenkin mun aika saada vähän ansaittua lepoa, sillä päivä on ollut tapahtumarikas.
- Minttu

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Talven vikat ja hei kevät







Moikka! Nää kuvat jää (toivottavasti) tän menneen talven viimeisiksi lumisiksi kuviksi, sillä kevät on täällä. Näistä maisemista Aurinkovuorella nautittiin lunten vielä ollessa maassa, kun lähdettiin pulkkailemaan koulun mäkeen. Multa jäi väliin Päijänteen jäällä seikkailu, vaikka kovasti noita maisemia katsellessa mieli tekikin. Vesijärvi on täällä Vääksyssä asuessa ollut aina se go to -paikka jäällä seikkailua ajatellen. Tänään en kuitenkaan höpöttele sen enempiä, vaan lähden koti leffakerhoa. 
- Minttu

lauantai 18. maaliskuuta 2017

Laavureissu






Moikka! Viime sunnuntailta kertyi niin mukavasti kuvia, että niistä riitti useampaankin postaukseen, sekä täällä että oman blogin puolella, joten tänään auringon pilkistäessä hitusen tuolta pilven takaa ajattelin jakaa teille sunnuntain laavureissun kuvasaldoa. Nyt en ehkä uskaltaisi varsinkaan yksin lähteä jäälle seikkailemaan, mutta sunnuntaina tosiaan suunnattiin porukoitten ja kaverin kanssa Varjansaareen paistamaan lettuja. Napattiin potkuri mukaan ja vaikka siitä huokuukin aika vahvat mummovibat, niin oli silti hauskaa. Sää oli kivan keväinen ja samaan suuntaan ollaan edelleen menossa. Laavuilu on meillä tullut äitin innostuksena mukaan arkeen, vaikka aina välillä täytyy laittaa vastaan. Joskus on kuitenkin kiva syödä ihan kirjaimellisesti ulkona, eikä sanan hienommassa merkityksessä. Meiltä unohtui sekä lautaset että mukit kotiin, mutta hyvin pärjättiin silti. Seuraava laavureissu tarviikin varmaan sitten tehdä vähän lähemmäs Pasolanvuorelle, sillä niin kuin sanoin, ei tuonne jäälle uskalla enää lähteä. 
- Minttu

tiistai 21. helmikuuta 2017

Talvisia auringonlaskuja



Moikka! Laitetaan tästä takaisinheitto viime viikon maanantaihin, kun auringonlasku löytyi lähes jokaisen vääksyläisen SnapChatin Mystorysta. Näistä kuvista täytyy antaa kunniaa allekirjoittaneen äidille, joka iltalenkillä ehti räpsyt ottaa. Itse vietin penkkariviikon niin kiireisenä juosten pää kolmantena jalkana paikasta toiseen, että oma kuvasaldo jäi myöskin vain sinne Snäpin puolelle. Harmi sinänsä, mutta minkäs teet. Penkkarit on kuitenkin sen verran ainutlaatuinen juttu, että yhdet kuvailut kykeni niiden kiireiden takia jättämään välistä. 
Tykkään talvesta tosi paljon just tällaisten auringonlaskujen takia. Varsinkin nyt, kun niistä pääsee oikeesti nauttimaan sopivaan aikaan, eikä kolmelta iltapäivällä. 
-Minttu