Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonto. Näytä kaikki tekstit

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Kevään arkistoista






Moi, täältä tulee nyt vielä kerran sitä luvattua kuvamateriaalia, sillä seuraava postaus tulee jäämään tämän blogin viimeiseksi, ainakin mun kirjoittamana. Ennen sitä on kuitenkin aika ottaa takaisinheitto aikaan ennen pääsiäistä. Nää kuvat on otettu Pirppulan rannasta ja sen lähistöltä. Oltiin kaverin kanssa kuvailemassa, vaikka sää olikin silloin todella kylmä. Pirppulan ranta on keväälläkin tosi kaunis, askeettisen yksinkertaisissa väreissään. Tykkään!
-Minttu

perjantai 12. toukokuuta 2017

Auringonlasku Pasolanvuorella





Kuvat: Minttu Kuitunen ja Jesse Tapanainen
Heippa! Siitä onkin jo kauan, kun tänne oon viimeksi kirjoitellut. Kevät on tulevana ylioppilaana ollut melko täynnä erilaisia hommia, joita tarvitsee vielä hoitaa, mutta viime kuussa ennen pääsiäistä oltiin kaverin kanssa Pasolanvuorella kuvailemassa illalla. Idea oli kaverin, joka halusi mennä kuvaamaan auringonlaskua ja mä lähdin mukaan. Pilvinen sää aiheutti sen, ettei auringonlasku näkynyt niin hyvin kuin selkeällä säällä, mutta ilta oli silti mukava ja Pasolanvuorelta näkee hyvin lähes koko kanavan Lahden puoleisen Vääksyn. Tai no, ei ehkä ihan kokonaan, mutta aika hyvin kuitenkin. Nyt on kuitenkin mun aika saada vähän ansaittua lepoa, sillä päivä on ollut tapahtumarikas.
- Minttu

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Talven vikat ja hei kevät







Moikka! Nää kuvat jää (toivottavasti) tän menneen talven viimeisiksi lumisiksi kuviksi, sillä kevät on täällä. Näistä maisemista Aurinkovuorella nautittiin lunten vielä ollessa maassa, kun lähdettiin pulkkailemaan koulun mäkeen. Multa jäi väliin Päijänteen jäällä seikkailu, vaikka kovasti noita maisemia katsellessa mieli tekikin. Vesijärvi on täällä Vääksyssä asuessa ollut aina se go to -paikka jäällä seikkailua ajatellen. Tänään en kuitenkaan höpöttele sen enempiä, vaan lähden koti leffakerhoa. 
- Minttu

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Kanavalla











Moikka! Viime viikolla sattui näiden harmaiden ja sateisten päivien joukkoon muutama suhteellisen aurinkoinen ja vähän lämpöisempi päivä. Kysyin kaverin mukaan ja lähdettiin kävelyllä ja kuvailemaan Vääksyn kanavalle. Vaikka tää aika keväästä tuppaakiin poikkeuksetta olemaan melko väritöntä ja luonto muistuttaa ruskeaharmaata mössöä, oli kanavan lähistöllä siitä huolimatta yllättävän kaunista. Vaikka henkilökohtaisesti tykkään kyllä ulkoilla enemmän silloin, kun kadut on kokonaan sulat ja puhtaat, eikä ulos lähtiessä enää välttämättä tarvi kaulahuivia. 
Otettiin koira mukaan ulos ja koska ihmisiä ei juurikaan näkynyt, annettiin sen juosta vapaana kanavan vartta, josta bongattiin myös sorsaparvi. Kaikkiaan ihan kiva kävelyretki.
-Minttu

lauantai 18. maaliskuuta 2017

Laavureissu






Moikka! Viime sunnuntailta kertyi niin mukavasti kuvia, että niistä riitti useampaankin postaukseen, sekä täällä että oman blogin puolella, joten tänään auringon pilkistäessä hitusen tuolta pilven takaa ajattelin jakaa teille sunnuntain laavureissun kuvasaldoa. Nyt en ehkä uskaltaisi varsinkaan yksin lähteä jäälle seikkailemaan, mutta sunnuntaina tosiaan suunnattiin porukoitten ja kaverin kanssa Varjansaareen paistamaan lettuja. Napattiin potkuri mukaan ja vaikka siitä huokuukin aika vahvat mummovibat, niin oli silti hauskaa. Sää oli kivan keväinen ja samaan suuntaan ollaan edelleen menossa. Laavuilu on meillä tullut äitin innostuksena mukaan arkeen, vaikka aina välillä täytyy laittaa vastaan. Joskus on kuitenkin kiva syödä ihan kirjaimellisesti ulkona, eikä sanan hienommassa merkityksessä. Meiltä unohtui sekä lautaset että mukit kotiin, mutta hyvin pärjättiin silti. Seuraava laavureissu tarviikin varmaan sitten tehdä vähän lähemmäs Pasolanvuorelle, sillä niin kuin sanoin, ei tuonne jäälle uskalla enää lähteä. 
- Minttu

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Varsinainen ulkoilupäivä






Moikka! Sunnuntai oli otsikon mukaisesti varsinainen ulkoilupäivä, sillä päivän aikana ehdittiin kaverin kanssa seikkailla Pasolanvuorella kuvailemassa ja illemmalla suunnattiin Varjansaareen paistamaan lettuja jälkiruoaksi. Sää ulkona ennustaa kovasti jo kevään tuloa ja kohta ei jäälle enää rohkene lähteä kävelemään, mutta toisaalta sekään ei haittaa, sillä ootan kevättä jo niin paljon. Vaikka oonkin aina vannonut syksyn nimeen, niin tän vuoden puolella oon odottanut kevättä enemmän kuin koskaan. Jokin talviunesta heräävässä luonnossa miellyttää ja nää viime aikojen aurinkoiset päivät on tehneet niin hyvää. Fiiliskin on paljon korkeammalla, kun ulkona paistaa aurinko. Sen lisäks näistä kuvien maisemista pääsee nauttimaan ihan muutaman sadan metrin päässä kotoa, mikä on aina plussaa, jos ei jaksa pidemmälle lähteä. Ihanaa kevättä teille.
-Minttu

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Golf-kenttä







Moikka! Käytiin tässä yksi päivä Vääksyn golf-kentällä pikkusiskon kanssa kuvailemassa. Ei ole tullut siellä päin käytyä tän talven aikana, vaikka ihan vieressä sijaitseekin. Keväämmällä tykkään kyllä kävellä iltalenkillä golf-kentällä ja Pasolan laavullakin on kaverin kanssa tullut käytyä joskus aiemmin. Nyt talvella ei kuitenkaan jotenkin oo sinne tullut suunnattua, vaan lenkille lähtiessä aina toiseen suuntaan. Oli kuitenkin kiva päästä vähän kuvailemaan ja ehkä sitä samalla muisti kyseisen paikan olemassaolon. 
-Minttu

tiistai 21. helmikuuta 2017

Talvisia auringonlaskuja



Moikka! Laitetaan tästä takaisinheitto viime viikon maanantaihin, kun auringonlasku löytyi lähes jokaisen vääksyläisen SnapChatin Mystorysta. Näistä kuvista täytyy antaa kunniaa allekirjoittaneen äidille, joka iltalenkillä ehti räpsyt ottaa. Itse vietin penkkariviikon niin kiireisenä juosten pää kolmantena jalkana paikasta toiseen, että oma kuvasaldo jäi myöskin vain sinne Snäpin puolelle. Harmi sinänsä, mutta minkäs teet. Penkkarit on kuitenkin sen verran ainutlaatuinen juttu, että yhdet kuvailut kykeni niiden kiireiden takia jättämään välistä. 
Tykkään talvesta tosi paljon just tällaisten auringonlaskujen takia. Varsinkin nyt, kun niistä pääsee oikeesti nauttimaan sopivaan aikaan, eikä kolmelta iltapäivällä. 
-Minttu

maanantai 6. helmikuuta 2017

Ennen pakkasia




Moikka! Tossa yksi päivä tuli napattua kamera mukaan ulos lähtiessä ihan vaan siinä mielessä, että jos jotain mielenkiintoista tulee eteen, niin kamera on hollilla. Silloin ei ollut ihan näin kylmä, mitä nyt, kun mittari näyttää miinus kahtakymmentä. Hyrrr. Just nyt ulkona on kauniin talvista, mutta kylmyyden vuoksi sinne lähteminen, edes ihan piakkoin kohti koulua, ei houkuttele. Mä olen sellainen vilukissa, että joudun pukemaan kaikki mahdolliset toppavaatteet päälle mittarin ollessa viidentoista kohdalla. En ehkä ihan pahimmasta päästä siis, mutta kuitenkin.
Nyt kuitenkin on aika uhmata luontoa ja suunnata ulos pakkaseen.
-Minttu